Aloitan tämän suurten tunteiden muistelon vertauskuvalla. Olen muutaman kerran loppukesästä mökin saunasta ulos katsellessani miettinyt, kuinka tärkeää on, että jotkin asiat elämässä ovat muuttumattomia. Olen katsellut rantakiviä palaten muistoihini ja miettinyt, että siinä ne ovat seisseet minun elämäni ajan, vaikka harrastukset, poikaystävät ja asuinpaikat ovat muuttuneet. Viikko sitten vanhempani olivat tilanneet kaivurin tontille ja keskellä rantaa oleva iso kivi oli kaivettu ylös. Kaikkien näiden vuosien jälkeen, kun kiveä oli varottu ja väistelty veneellä rantautuessa ja uimaan mennessä, se oli alkanut kohtuuttomasti häiritä vanhempiani. Ensimmäinen reaktioni oli pettymys siitä, että pysyvyyden tunteeseeni oli kajottu. Pian totesin, että muutoshan oli tosi hyvä. Enää ei tarvitse pelätä, että pieni uimaan opetteleva poikani törmää kiveen. Eikä kivi edes mennyt kauaksi! Se pyöriteltiin sen kiven viereen, josta pudotin veljeni nahistelun jälkeen rantaveteen ja hänen saappaansa jäi kiinni mutaan.

Elämä on viime aikoina muuttunut, sillä olemme joutuneet kyseenalaistamaan meille ”normaalin” elämisen tapaamisineen, halailuineen, elokuva-, ryhmäliikunta- ja uintireissuineen puhumattakaan niistä mietinnöistä, milloin menemme tai menemmekö ollenkaan kauppaan ja apteekkiin, työpaikoille tai viemmekö lapset hoitoon. Väistämättä tämä uusi arki on vaikuttanut turvallisuuden ja pysyvyyden tunteisiin. Kun perustuksia ravistellaan, syntyy uusia ajatuksia sellaisistakin itsestäänselvyyksistä, jotka ovat kuuluneet elämäämme ”aina”. Näin on käynyt minulle Zumban kanssa.

Useampi Zumbaa sen kulta-aikaan ohjannut kollegani on ihmetellyt, miten vieläkin ohjaan sitä. Zumbahan oli valtava muoti-ilmiö ja monille ohjaajille luonteva osa niin kauan, kunnes boomi oli kovimmillaan ja sitten siirryttiin eteenpäin. Minulle Zumba oli alusta asti jotain suurta ja pysyvää. Zumba kirjaimellisesti pelasti Fiiliksen sen alkuaikoina. Buumin aikana saimme niin paljon asiakkaita, että koko olemassaolomme sinetöitiin ja toiminta saattoi kasvaa ja kehittyä nykyiseen muotoonsa. Miten valtavan kiitollinen saan Zumballe siitä olla! Zumba myös toisaalta kyseenalaisti ”todellisen” tanssinharrastamisen ja -opettamisen sillä, ettei siinä opeteta mitään, ohjata puheella tai vaadita (ainakaan asiakkaalta) pohjataitoja ja -tietoja tai teknistä osaamista. Alkuun koin, että Zumba uhkasi ideologiallaan sitä, minkä olin balettikoulusta oppinut: tekniikka ja osaaminen mahdollistavat tulkinnan ja tunteiden välittymisen ja kokemisen. Zumban ideologia on ollut yksinkertaisuudessaan mullistava: musa päälle ja menoksi. Zumba opetti, että tanssi kuuluu kaikille ja tanssin iloa voi kokea, kun vaan saapuu paikalle ja alkaa liikkua. On hienoa, että Zumban ideologia sai laajemman joukon tanssin pariin, kuin mihin perinteinen tanssitarjonta on tavoittanut. Olen usein kokenut olevani kummajainen tanssikoulumaailmassa ja että minussa on liikaa, ääntä, huumoria, spontaaniutta, lihasta, räjähtävyyttä ja mielipiteitä. Zumba antoi näille ominaisuuksilleni mahdollisuuden tulla ulos ja kokemuksen siitä, että olen juuri sellainen kuin pitääkin. Zumbasta saadut hyväksytyksi tulemisen kokemukset ovat olleet yhtenä vaikuttimena siihen, että olen palaamassa juurilleni ja uskallan taas olla voimakkaammin mukana perinteisemmässäkin tanssinopetuksessa ja jopa oppilaan roolissa. Iso kiitos siis Zumballe tästäkin!

Ennen Zumban ilmiöksi muuttumista koulutin samalla ajatuksella kulkevaa konseptia, missä tanssitaan kappale kerrallaan erilaisia tanssilajeja vahvasti musiikista nousevin koreografioin. Alkuun tein sitä Työväenopistojen liiton kanssa yhteistyössä ja kiersin Suomea. Myöhemmin jatkokoulutukset pitivät minua kiireisenä oman toiminimeni kautta. Kun Zumba saapui rytinällä, sain olla ylpeä itsestäni, että olin tavallaan keksinyt sen saman, mihin Zumban kehittäjä Peto Perez näki olevan tarvetta. Tosin hän teki siitä ison bisneksen ja vähättelemättä Työväenopistojen liittoa yhteistyökumppanina, hän sai tarpeeksi vaikutusvaltaiset yhteistyökumppanit vakuuttuneeksi konseptistaan, jotta timanttinen idea sukeutui maailmanlaajuiseen suosioon.  Siitä, mitä minä jo osasin, tulikin ilmiö, joka tavoitti älyttömän laajan yleisön ja minä pääsin osaksi siihen valokeilaan välittämään huipputunteita täysille saleille.

Zumba ollut mukana myös erittäin henkilökohtaisissä hetkissä, syntymässä ja kuolemassa. Perhettämme kohtasi iso suru, kun puolisoni äiti menehtyi yllättäen seitsemän vuotta sitten. Olen kirjoittanut tämän muiston jo useampaan tekstiin, mutta se ansaitsee tulla kuulluksi vielä kerran. Olin poissa tunneilta onnettomuuden jälkeen jonkin aikaa ja kun sitten palasin, oli Zumba ensimmäisenä tuntina. Ohjaamaan tulo ihmisten eteen oli todella vaikeaa ja se, miten ihanasti asiakkaat minua osasivat tilanteessa kannatella, vaikka välillä edelleen itketti, ei ollut Zumban, vaan ihanien ja tärkeiden Fiiliksen asiakkaiden ansiota. Se oli kuitenkin Zumbasta kumpuava elämän ilo, joka lopulta otti minusta vallan ja sillä hetkellä tuntui enemmän kuin koskaan, että meidän surevien oli osattava elää entistä kiitollisimpina, kun kerran täällä olimme. Kuulostaa kliseiseltä, mutta se oli niin kirkas ja väkevä kokemus siinä kesken tunnin, ettei sitä unohda koskaan.

Zumba oli osallisena myös syntymään. Olin jo äitiyslomalla, kun sijaiseni tarvitsi jonkun päräyttävän biisin mukaan tunnille ja päädyin tekemään reggeaton-koreografian, jossa pyöritettiin lantiota samalla kun laskeuduttiin tasahypystä alas. Minulla oli vahva tunne, että lapseni syntyy vasta lasketun ajan jälkeen, joten en ajatellut koreografian kuvaamisesta olevan erityistä haittaa, kun vointini kerran oli hyvä ja vielä hetki sitten olin ollut esiintymislavalla zumbaamassa mahani kanssa. Niin siinä kuitenkin kävi, että jotain outoja tuntemuksia tuli ja seuraavana aamuna synnytys sitten käynnistyikin kolme päivää ennen laskettua aikaa. Joku saattaa miettiä, että olisinko neuvonut viimeisillään olevaa Fiiliksen ryhmässä käyvää odottajaa hyppimään ja pyörittämään lantiota, niin en tosiaan. Näin sokea sitä on itselleen ja niin tarpeelliselta se reggeatonkoreografia silloisen ohjelman lisänä tuntui.

Zumballa oli osansa myös synnytyksen jälkeisessä palautumisessa. Uskaltauduin Fiilikselle vaunulenkille ensimmäisen kerran silloin kun vauva nukkui ja tiloissa ei ollut muita kuin yhtiökumppanini Tiikku. Olin päässäni kehitellyt uuden koreografian biisiin, joka oli juuri sillä hetkellä pinnalla ja tulin kokeilemaan, saisinko peilien edessä tanssittua sitä ja jos ei ihan tanssittua niin ainakin tehtyä siitä kuvatun muistiinpanon sellaista hetkeä varten, kun taas pystyisin käyttämään kehoani. Voi mikä vapauden tunne, kun sitten tein ensimmäisen matoliikkeen ilman mahaa. Se on vahva kehollinen muisto, joka olisi ilman Zumbaa jäänyt kokematta.

Palaan vanhojen Zumba koreografioiden myötä myös menneisiin elämäntilanteisiin. Jollekin palautuu muistoja esimerkiksi tietyistä tuoksuista, kun taas minulle koreografia ja musiikki avaavat ikkunan niihin mietteisiin, mitä koreografiaa tehdessä tai sitä tanssittaessa oli käsillä. Anatuden Rahan takii -biisi sanoineen: ”On saatava lapsille goretexii kun kadut on märkii ja sohojosii” vie minut siihen lumiseen ja loskaiseen talveen, jolloin veivasin vaunuja Fiiliksen ja kodin väliä väsymykseen saakka. Jennifer Lopezin I Ain´t Your Mama vie lapsen myötä kotona syntyneisiin ahdistuksiin rooleista parisuhteen sisällä, joissa koin kodinhoidon valuvan epäreilusti harteilleni. Stand By Me kappaleen bachata sovitus vie minut niihin kyyneliin, joita itkettiin ensin anopin poismenon johdosta ja myöhemmin siihen, kun Fiiliksen tilat Tampellassa menetettiin nekin yllättäen ja biisi jäi viimeiseksi niissä tiloissa vedetyksi biisiksi. Mohombin Bumby Ride taas yhdistyy kummipoikaan, joka innoistui kappaleesta taaperona niin, että hänen suloinen notkumisensa sai minut ottamaan vanhan biisin takaisin ohjelmistoon. Iggy Azzalea: Bounce taas vie minut opiskeluaikaan Jyväskylässä ja englannin kurssin opetustuokioihin ja siihen alkujännitykseen, joissa tietysti oli 10 min taidon opettamisen kohdalla luontevinta vetää Zumba-koreota.

Voi mitä olenkaan Zumba kanssasi saanut kokea! Silti nyt tuntuu, että Zumba on se rantakivi, joka pitää nyt pyöräyttää toiseen asentoon.  Korona järjesti tuntimme uuteen uskoon ja samalla toimintamme tuli eri tavalla näkyväksi kenelle tahansa, kun aloimme järjestää tuntimme Facebook livejen kautta. Nopeassa muutosrytäkässä tuli tehtyä huomaamatta Zumba Internationalin sääntöjen vastaisesti ja vedettyä alkuun Zumbatkin kaikille avoimena livenä verkossa, kun he olisivat sallineet Live Streamit -lähetykset vain omalla alustallaan. Saimme siitä muutaman viestin meitä valveutuneemmilta Zumba-ohjaajalta, joista yksi laittoi viestinsä loppukaneetiksi, että eihän se teidän Zumba ole edes varsinaisesti Zumbaa. Ymmärsin viestin hyvin korona-ahdistuksen aiheuttamaksi tokaisuksi ja tietysti sitten myös muutimme toimintatapojamme ja vaihdoimme Zumban Fiiliksen omaksi jamittelutunniksi livelähetyksissä, mutta tokaisu jäi silti kaikumaan päässäni. Olen tullut monien pohdintojen jälkeen siihen tulokseen, että minun Zumbani ilmentää todella vahvasti juuri minua ja olisi hyvän tahdon vastaista kahlita omaa sisäistä ääntäni vain kansainvälisen lattarimusiikin vietäväksi. Lattarit ovat kuitenkin pääosa Zumbaa ja vain pieni osa minua sekä sitä millaisia biisejä ja tyylejä on olemassa. Vaikka me edelleen Fiiliksen salissa painettaisiin tukka märkänä ja tunteet täysillä salsaa ja reggeatonia, haluan, että voidaan vetää yhtä hyvin maailmanlaajuista listahittiä, suomipoppia kuin swengaavampaakin musaa.

Vaikka rantakivi on pyöräytettävä toiseen asentoon, ei se mene kauas siitä asennosta, jossa Zumba oli itsestään selvä osa minua ja Fiilistä. Voisi sanoa, että tässäkin asiassa palaan juurilleni ja tarjoan tarkasti musiikin rytmiikkaan luotuja tunteita herättäviä koreografioita kappale kerrallaan etenevissä tanssibileissä. Olkoon tanssi ylipäänsä itsestään selvä osa Fiilistä ja tunnin nimi alkuun Dance Party. Uskon, että kyllä se uomansa löytää ja nimensä lunastaa, jos niin on tarkoitettu. Nyt ei enää tarvitse miettiä jonkun tietyn koreografian kohdalla, mahtuuko tämä Zumban määritelmän alle. Voin huoletta ja innolla kaivaa kaikki ne vanhatkin koreografiat esiin, joiden kohdalla mietin, onko tämä nyt tyyliltään oikeaa musiikkia ja liikettä ja antaa itselleni teille vapauden kokea tanssin kautta ihan mitä tahansa tunteita se milloinkin herättää. Viivi ottaa taas vahvemmin omakseen maanantain tunnin, ja pääsee valloittamaan tanssityypit iloisilla ja hikisilla tanssibailuillaan. Tuntuu, että tämä muutos vapauttaa areenan niin, että Fiiliksen tanssiopet voivat loistaa entistä paremmin omilla vahvuuksillaan ja tyyleillään. Ja mitäs tästä voi muuta seurata kuin entistä upeampia tanssielämyksiä?

Mä ja me ollaan henkeä täynnä! Nähdään me torstaina klo 17.00 & Viivin tanssibailut starttaa 28.9. klo 16.25!

– Siiri

Fiiliksellä Dance Party by Viivi aina maanantaisin klo 16.25-18.20 sekä Dance Party by Siiri torstaisin klo 17.00-17.55 Siirin kanssa. Entistä enemmän tunteita, rytmejä ja tunnelmia!