Nostat ZUMBA-tunnilla kädet ilmaan ja antaudut musiikin vietäväksi. Ohjaaja saa uuden vaihteen päälle, kun tunnelma salissa kohoaa. Kahvakuulassa heilautat perusheilautuksen ennätys-isolla kuulalla. Ohjaaja kannustaa ja on innoissaan saadessaan ohjata moivoituneita kuulailijoita kohti entistä haastavampia liikkeitä. Lämpölamppujen syleilyssä harjoittelet korppi-asanaa ja ohjaaja tsemppaa sinua viereltä – onnistutaan yhdessä!
Tunneilla tiivistyy paljon, niin teillä asiakkailla kuin meillä ohjaajillakin. Me pääsemme antamaan kaikkemme, jakamaan osaamistamme ja ohjaamaan ihmisiä kohti vahvempaa, elinvoimaisempaa oloa & te saatte turvallisin mielin heittäytyä käsivarsillemme ja antaa mennä päivän fiiliksen mukaan. On niin ihana kuulla, että meidän salimme on se paikka, joka tarjoaa suojaa talven pimeydeltä, turvallisen paikan olla juuri sellainen epätäydellisen täydellinen tyyppi, joka on, antaa irtioton arkeen ja tuo sellaisen energiaräjähdyksen, ettei mistään muualta vastaavaa saa. Samat fiilikset ovat läsnä myös tunteja ohjatessa – ohjaamisen riemu, onnistumisten kanssa eläminen & upeat kohtaamiset tarjoavat tunnelmia, joita ei muualla saa.
Taustalla tiivistyy paljon
Liikunnallisen irtioton taustalla on kuitenkin paljon, joka nostaa tämän pienen arjen pakomatkan arvoa entisestään. Tiedämme, että tunneille ei ole aina helppoa päästä, koska Elämä. Työt, lapset, perhe, reissut, pöpöt ja ties mitkä rakentavat esteitä välillemme. Aina ei huvita tai jaksaminen anna periksi. Nujertavan flunssan jälkeen ei ole helppo napata liikunnan kipinästä kiinni. Omat harrastukset vaativat välillä enemmän, välillä vähemmän priorisointia, tasapainoilua ja mietintää. Siksi olemme älyttömän kiitollisia jokaisesta kerrasta, kun päätätte antaa aikaanne liikkumiselle & tulette nauttimaan kanssamme. Sitä ei missään nimessä saa pitää itsestäänselvyytenä.
Myös ohjaajan ja yrittäjän näkökulmasta tuntien ohjaamisen taustalle kätkeytyy paljon. Koska tavoitteenamme on tarjota Fiiliksellä asiakkaillemme vain parasta, vie tuntien suunnittelu usein reilusti aikaa. Toisinaan inspiraatio toki iskee ja koreografia syntyy silmänräpäyksessä, toisinaan aivoriihi kestää – ja kestää. Silmissä siintää kuitenkin aina paras ja eheä kokonaisuus, olipa laji ja tunti mikä tahansa. Me Fiiliksen yrittäjinä Siirin kanssa haluamme tarjota ohjaajillemme toimivat puitteet, jotta tuntien suunnittelu olisi heille hedelmällistä. Se tarkoittaa tiloja, vinkkejä, koulutuksia ja tukea. Usein toisen läsnäolokin riittää ahaa-elämyksen saamiseen, tiedättekö?
Taustamaailman tehomoottori – hälinä veks!
Omalla tontillani yrittäjänä koen tehtäväkseni taustamaailman toimivuuden takaamisen, jotta sekä Siirillä että ohjaajillamme olisi kaikki mahdollisimman hyvin tuntien suunnitteluun & ohjaamiseen, turhien häiriötekijöiden ja huolien ollessa poissa. Haluan olla tehomoottorimme siinä, että taustalla kaikki on kunnossa! Olemme Siirin kanssa niin onnekkaita, kun kohtasimme aikoinaan toisemme. Olemme niin samanlaisia, mutta niin erilaisia. Juuri sopiva kombo. Siiri on raudanluja liikunta-alan ammattilainen, ideanikkari ja luova johtaja, kun minä taas löydän vahvuuteni markkinoinnin, talousasioiden, suunnittelun, aikataulujen ja asioiden rullaamisen ääreltä. Nautin myös valtavasti tuntien ohjaamisesta, mutta sitä herkkua joudun työssäni rajaamaan, jotta tarpeeksi aikaa jää hallinnollisille töille ja yrityksen pyörittämiselle. Rakastan pohtia, tuumata ja toteuttaa kaikkea markkinointimetkuista sujuvampaan arkeen ja sähköpostien vastausrumbista Exceleiden naputteluun – näissä hommissa kaupallisen koulutukseni kanssa rakastamani liikunnan maailman kanssa olen elementissäni. Taustalla pyörii paljon, jotta tunnit rullaavat saumattomasti ja parhaalla tavalla. Haluamme kehittää Fiilistä, ja se vaatii entistä enemmän aikaa tietokoneen ruudun äärellä ja puhelimen päässä. Onneksi sieluni sykkii juuri tälle naputtamiselle, suunnittelulle & toteuttamiselle, jota yrityksen arki välttämättömänä tarvitsee.
Tilaa säkenöidä
Fiiliksen salissa säkenöi silloin, kun teillä on kaikki hyvin & ohjaajalla on tilaa antaa kaikkensa ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä. Se tarkoittaa, että taustapyörityksen täytyy olla kunnossa – luovat, hullut ideat ja tajunnanräjäyttävät tunnelmahetket eivät synny, jos kenenkään mielessä on liikaa ylimääräistä melua. Kun keskitymme omiin vahvuuksiimme, annamme kaikkemme ja teemme parhaamme, syntyy parasta, olipa kyse mistä tahansa. Kuten tiedämme, liikkuessa mielestä haluaa karkoittaa kaikki ylimääräiset mietteet, jotta voi keskittyä vain treeniin ja saada siitä parhaan mahdollisen irti – sama pätee myös yrityksen pyörittämiseen. Kun pelaamme vahvuuksillamme, annamme toisille tilaa tehdä timanttisesti heidän omaa tonttiaan. Näen oman työni Fiiliksen yrittäjänä entistä vahvemmin pinnan alla toimivana ja touhuavana tyyppinä, joka huolehtii, että ylimääräistä hälinää ei ole, ja kokonaisuus toimii makeasti niin teille rakkaat fiilisläiset, kuin Siirille & Fiilis-tiimiläisille.
Haluamme, että tunneillamme meidän sydämestämme sykkii suoraan teille taianomaisia hetkiä, turvaa & elinvoimaa. Olemme hurjan kiitollisia, että voimme Ilo- ja Valo-salimme kanssa tarjota teille valtavasti erilaisia tunnelmia, tunteita, oppimista & voimaa ja virtaa eloon. Te annatte myös hirmuisesti meille – tunneilla ja niiden ulkopuolella. Toivottavasti me myös teille. Kiitos kun olette. Säkenöidään yhdessä!
– Tiikku
Jätä kommentti