Ihanaa olla kaltaisteni parissa! Paluu Fiiliksen saliin ja ohjaamaan tunteja viime viikolla oli aivan mieletöntä ja nautin jokaisesta hetkestä tauon jälkeen suunnattomasti. Aiettä – tuntuu hyvältä olla takaisin. Paluu sai myös pohdiskelemaan oikein kunnolla Italian ja Suomen ryhmäliikunta-meininkien eroja oikein kunnolla, joten onni onnettomuudessa, että tämä teksti syntyykin “vasta nyt”. 

Kävin toukokuussa tutustumassa kunnolla Rooman ryhmäliikunta-tarjontaan. Otokseni oli vain yhden salin kokoinen – Rooman saleista suurin osa vannoo pitkien jäsenyyksien nimeen ja lyhyen pätkän kokeilujakso tuntui monessa paikkaa mahdottomalta. Onneksi läheltä löytyi yksi keskus, johon pääsin kunnolla tutustumaan!

Kokeilujakso todisti kulttuurierot tosiksi: Italiassa tunnelmalla ja meiningillä on väliä, teknisillä tai muilla toiminnallisilla jutuilla ei niinkään. Fiilistä löytyy mielin määrin, fitnessiä sitten vähemmän. Hauskin kokemus oli ehkä Step-tunti, jossa muu porukka oli ilmiselvästi vetänyt sarjaa jo jonkin aikaa ja olin ainut untuvikko. Tunnin aikana ei juurikaan ennakoivia koreografia-ohjeita jaettu, vaan ohjaus perustui erilaisiin käsimerkkeihin ja kiljahduksiin, jotka luonnollisesti eivät minulle olleet ennestään tuttuja, mikä “hieman” hankaloitti omaa treeniä. Hauskaa oli, mutta tunti meni enemmän sinkoiluksi kuin tehokkaasti step-treeniksi. Eipä siinä, lystiä riitti. Ohjaajat olivat jokaisella tunnilla todella positiivisia, energisiä ja iloisia tyyppejä, ja kävivät ennen tuntia moikkaamassa minua, uutta tulokasta – olo ei siis ollut sinänsä ulkopuolinen vaan lähinnä toisenlaiseen meininkiin tottunut. 😉

Total workout-niminen tunti oli taas tunti täynnä tiukkaa (ehkä liiankin) lihaskuntotreeniä. 60 minuuttia kyykkyjä, punneruksia, keskivartaloliikkeitä, ojentaja- ja hauissettejä ja mitä vielä – ilman taukoja! Musiikki pauhasi ja ohjaaja huuteli seuraavat liikkeet ja me asiakkaat pyrimme pysymään menossa mukana. Taukoja sai kyllä pitää itse, mutta ohjelmaan niitä ei kuulunut, joten eipä niitä juuri kukaan “uskaltaakaan pitänyt”. Tunti oli siis hurjaa haipakkaa, tehokasta ja yksinkertaista tekemistä, josta ei hikeä ja lihasväsyä puuttunut. Tunnin jälkeen olo oli todellakin kaikkensa antanut, huh! Aikamoinen tykitys, jonka aikana ohjaaja jälleen keskittyi kannustamaan ja tsemppaamaan, mutta ei niinkään korjaamaan tekniikkaa. Välillä omaa päätä huimasi, kun oma katse tietenkin vähän eksyi tarkkailemaan kanssatreenaajia – lankussa selän asentoon tai hauiskäännössä asennonhallintaan ei kovin kiinnitetty huomiota.

LES MILLS Bodypumpia en päässyt keskuksessa testaamaan, koska kaikki LES MILLS-tunnit olivat virtuaalitunteja ja itse halusin mennä tunneille, jossa mukana ovat niin muut asiakkaat kuin ohjaaja täyttä lihaa ja verta. Aikataulussa oli kuitenkin keskuksen omaa Pump-tuntia, joka mukaili tuttua kaavaa edeten kappale kerrallaan kyykyistä aina olkapäähän ja keskivartalobiisiin saakka. Tuttua lihaskestävyystreeniä siis Italian style: ohjaaja ohjasi tuntia käyttäen samaa painomäärää tangossa alusta loppuun saakka (sen siis minkä ohjasi), mikä ei ehkä ole linjassa ihan niiden pump-tavoitteiden kanssa, jotka meidän mielissämme ovat. Ojentaja ja jalat kaipaavat hieman erilaista vastusta, jotta treenistä saisi kunnolla irti. Mutta, täällä ohjaaja yleensä pysyi salin edessä ensimmäisen kierroksen ja loppubiisin hän kierteli ja kannusti ympäri salia “Bravissimi ragazzi!”. Kappaleiden välit olivat tällaiselle suomalaiselle tehotreenaajalle superpitkiä, koska biisien väleissä tietysti kokoonnuttiin vähän vaihtamaan kuulumisia ja päivittelemään tiukkaa treeniä – ohjaaja mukaan lukien. Ja mitä tekee suomalainen? Seisoo perusasennossa tanko ylhäällä ja odottaa että koskas mennään. Kyllä siinä vähän tuntui, että kaksi kulttuuria kohtasi. 🙂

Italialainen nautiskelu, dolce vita-mentaliteetti ja ajatusmalli, jossa mikään ei ehkä ole niin justiinsa ulottui siis ryhmäliikuntasaliin saakka, se on läsnä maan joka sopukassa. Tunneilla oli tosi hauska ja tsemppaava tunnelma, mutta jos kääntää ajatukset treenien tavoitteisiin, hyötyihin ja tehoon, niin oltiin aika kaukana siitä, mihin me Suomessa olemme tottuneet. Mutta toisaalta, mikä tunnilla eniten merkitsee? Monelle meistä on tärkeintä treenin tuoma hyvä olo ja se, että tunnilla on hauskaa. Kyllä nämä seikat toteutuivat, siitä ei voi olla eri mieltä.

Italialaisessa ja suomalaisessa elämänasenteessa ja tavassa elää arkea on monia eroja, joista merkittävin on se, kuinka asioihin suhtaudutaan. Etelä-Euroopassa hauskuus, rentous ja nautinto ovat läsnä, kun meillä pohjolassa ne meinaavat välillä jäädä vakavuuden, tehokkuuden ja ehdottomuuden varjoon. Paras kombo syntyy kuitenkin siitä, että molempia elementtejä olisi sopivassa suhteessa, niin elämässä kuin liikunnan parissa. Mieleeni on kirkastunut ajatus, josta olen todella ylpeä ja fiiliksissä: me Fiiliksellä muistutamme ehkä jo ennestään italialaisen dolce vita-mallin ja pohjoismaisen tiukan ja tehokkaan mentaliteetin välimaastoa. Tekniikka, teho ja itse treeni ovat todella tärkeitä, mutta eivät yksin mitään ilman tunnelmaa, iloa, hauskuutta ja liikkumisen riemua. Se on ilosanoma, jota me pyrimme tunneillamme viemään eteenpäin. Fiiliksen saliin palaaminen oli paluu kotiin: oli ihana nähdä treenaamassa tuttuja ja uusia tyyppejä, jotka nauttivat, treenaavat tosissaan rentoutta ja hauskuutta unohtamatta. Juuri parasta, eikö?

Ihanaa olla kotona. Nähdään Fiiliksellä!

– Tiikku