Lasten liikunta
Lasten liikunta on lähellä Fiiliksen sydäntä ja haluamme tarjota Tampereella alle kouluikäisille lapsille turvallisen, hauskan ja monipuolisen mahdollisuuden liikkua. Tällä hetkellä kurssitarjonnassa on Lasten temput ja tanssit -kurssi, jolla lapset liikkuvat temppuillen, tanssien ja uusia taitoja oppien!
Lasten Temput & Tanssit-tunneilla pidetään hauskaa ja opitaan uusia taitoja ryhmässä – lasten liikuntaa parhaimmillaan! Musiikilla ja luovilla harjoituksilla ohjataan lasta kohti teknisempiä taitoja pikkuhiljaa. Ryhmä sopii 4-5-vuotiaille tytöille ja pojille.
Kurssi koostuu siis sekä tanssiharjoituksista, että yleisistä liikkumisharjoitteista ja lasten liikuntaleikeistä. Tanssilajit ja musiikit vaihtelevat hip hopista lattareihin ja klassiseen. Tanssilajien lisäksi oppeihin kuuluu perusliikuntataitoja, kuten juoksua, hyppyjä, kierimistä, pyörimistä kartuttavia temppuratoja ja harjoituksia sekä luovaa liikkumista musiikilla ja ilman. Tärkeää harjoituksissa on, että jokainen uskaltaa osallistua ja saa sitä kautta onnistumisen kokemuksia.
Opettaja eriyttää tehtäviä nuoremmille ja vanhemmille oppilaille heidän tasonsa ja tarpeittensa mukaan, mutta suurin osa harjoituksista tehdään kaikki yhdessä. Kauden päätteeksi pidetään yhteinen esityskerta, jolloin vanhemmat, sisarukset, tutut ja sukulaiset pääsevät mukaan katsomaan kauden aikaansaannoksia.
Peppiina & Jemina
Peppiina ja Jemina ohjaavat syksyllä 2022 Temput ja tanssit -kurssia Fiiliksellä. Peppiina ja Jemina tekevät paljon töitä duona ja toimivat hyvin yhdessä. He ovat viimeisen vuoden lukio-opiskelijoita, joilla kummallakin on vahva tausta tanssin ja liikunnan sekä lasten parissa.
Duo on tavannut ensimmäisen kerran vuonna 2019. Ystävyys alkoi kuitenkin vasta myöhemmin ja siitä lähtien se on syventynyt. Nykyään Peppiina ja Jemina tekevät yhdessä monenlaisia taiteellisia produktioita, joiden lähtökohtana on hyvä olo ja oman kehon kuuntelu. Tämän kaksikon työskentelystä ei iloa ja naurua puutu, positiivisuus ja yhteistyö ovat kaiken perusta. Kaksikko haluaa luoda ryhmään turvallisen ja avoimen ilmapiirin, jossa jokainen saa tulla kohdatuksi omana itsenään ja juuri sillä fiiliksellä, mikä sillä hetkellä sattuu olemaan.
Peppiina on tanssinut jo oikeastaan ennen kuin osasi edes kävellä. Peppiinan harrastama lajikirjo on monipuolinen, mutta tällä hetkellä päälajeina ovat show, kansantanssi ja musikaalitanssi.
Jemina tanssi lapsena pitkään ja on nyt löytänyt tanssin pariin uudelleen lukion aikana. Tanssi on tärkeä osa Jeminan elämää ja se tuo arkeen valtavasti iloa ja voimaa. Jeminakin on harrastanut useita eri tanssilajeja, mutta tällä hetkellä hän tekee pääasiassa Peppiinan tavoin showta, kansantanssia ja musikaalitanssia.
Kaksikon inspiraation lähteenä toimivat hyvän mielen musikaalit, joiden upea ja säväyttävä maailma vie mennessään. He haluavatkin tekemisissään tuoda esille musikaalien herättämiä tunteita.
Lasten kanssa toimiminen on sekä Peppiinalle, että Jeminalle hyvin luontevaa ja mielekästä. Jemina on ohjannut pitkään partiolaisten ryhmää ja kaksikolla on myös useampi yhteinen hoitolapsi. Kumpikin toivoo myös tulevaisuudessa suuntautuvansa alalle, jossa lasten kanssa toimiminen on läsnä.
Tanssin lisäksi Peppiina ja Jemina harrastavat hevostelua ja koirien kanssa puuhastelua. Vapaa-aikaa täydentävät myös teatteri, lenkkeily ja retkeily. Tanssi on haukannut kuitenkin heidän elämästään valtavan palan ja se on vienyt kaksikon mennessään.
