Kesän ja syksyn taitekohdassa on oma tunnelmansa – syksyn kuulaus tuntuu ilmassa raikkautena, vehreys ja auringon lämpö kuiskivat vielä kesästä. Kesällä aikatauluttomuudesta ja extempore-menoista nauttinut mieli alkaa kaivata rutiineja sekä sopivasti suunnitelmia syksyn valovoimaksi. Tämä kaikki on läsnä juuri nyt, mutta lisämausteena on epävarmuuden ja tuntemattoman väreily, joka on tullut tänä vuonna osaksi meidän jokaisen arkea. On taiteiltava, jotta tuo välillä vähän kammottavakin väreily ei käänny hurrikaaniksi ja vedä mieltä matalaksi. On valjastettava epävarmuus mukaan selkäreppuun, mutta vielä isommin uskottava, että syksy 2020 on hyvä ja runsas. Me uskomme siihen 100 %.

Tarvitsemme nyt asioita, tekemistä ja ihmisiä, jotka tuovat meille valoa ja hymyä huulille. Niistä täytyy nyt pitää erityisen lujasti kiinni, tiputella osaksi arkea. Me haluamme Fiiliksellä olla osana hyvän kierrettä ja arjen valovoimaa – Fiiliksen syksyssä päästään liikkumaan ja kohtaamaan yhdessä Fiiliksen saleissa ja online, juuri kullekin sopivalla tavalla. Ehkäpä rauhoittava joogatunti, hikinen ja ihana lihaskuntotunti tai irrotteleva Zumba voivat olla syksyn turvasatamia, joissa pidämme yhdessä huolta siitä, että keskitymme hyvään ja hetkeen. Kehon liikkeellä on nimittäin ihmeellinen voima. Se auttaa irtautumaan, unohtamaan ja keskittymään. Se puhdistaa ja voimistaa. Se uuvuttaa ja piristää. Tänä syksynä on entistä tärkeämpää, että osaamme valita itselle sopivat tavat liikkua, kärkenä hymy ja hyvä olo!

’Juuri sopiva’ on täydellinen mantra tulevaan syksyyn ei vain liikunnan saralle, vaan kaikille elämän osa-alueille. Sopivasti unta, sopivasti terveellistä ruokaa, sopivasti menoja, sopivasti joutilaisuutta, sopivasti herkkuja, sopivasti nautintoa. Se, mikä on juuri sopiva jokaiselle mestä, onkin kinkkisempi mietittävä, mutta onneksi tasapainoa ei tarvitse olla etsimässä yksin. Me ollaan täällä teitä varten niin Fiiliksen saleissa, ruuduilla kuin kaikissa kanavissa!

Sopivan rohkeasti liikkeelle

Keväällä liikuntarutiinit menivät meillä kaikilla uusiksi, ja liikkumisen erikoisaika on varmasti monilla jatkunut läpi kesänkin. Ensin tutut rutiinit ja arjen voimavarat vietiin pois, ne muuttivat muotoaan ja kesällä monet tutut jutut ovat tauolla ja ehkä pidetään ihan tarkoituksella lomaa kaikesta tutusta, lempparilajitkin mukaan lukien. Tästä syystä moni on varmasti tällä hetkellä tilanteessa, jossa ollaan palaamassa ehkä aiempaan treenirytmiin tai tuttujen lajien pariin. Se voi tuntua ihanalta, mutta myös jännittävältä. Mielessä voi laukata ajatuksia: Osaanko minä? Jaksanko minä? Pystynkö minä? Sinä osaat, jaksat ja pystyt. Me tiedämme sen.

Mieli on vaan kova kapistus vertailemaan – meillä voi olla kirkkaana mielessä esimerkiksi alkuvuoden Bodypump-painot ja voittajafiilis siitä, kuinka tanssitunnin koreo vei mennessään ja kaikki tuntui niin helpolta ja kepeältä. Jooga-asanat venyivät ja pilates-hengitys kulki. Juuri nämä mietteet kasvattavat myös pään sisälle muureja, jotka saavat ehkä syksyn liikuntameininkien aloittamisen tuntumaan innostuksen lisäksi jopa nihkeältä. Keho tuntuu kireältä, voimat hukassa ja lempparibiisiin jammaillessa olo ei olekaan sulava vaan tuntuu, että jalat ja kädet elävät omaa elämäänsä – tuttuja fiiliksiä varmasti niin täällä kuin siellä! Tässä välissä on tapahtunut niin paljon ja tauko mistä tahansa tekee tehtävänsä, varsinkin kuin meidät suistetaan tutuista jutuista kauemmas tahtomattamme. On hurjan tärkeää ymmärtää myös, että meistä jokainen on kantanut viimeisen puolen vuoden aikana kovempaa kuormaa, mihin olimme valmistautuneet tai mitä ylipäätään jaksamme kannatella. Se vaikuttaa ja ravistaa.

Ei ole kuitenkaan mitään hätää – jokainen löytää varmasti oman rytminsä, voimansa ja taitonsa. Ne eivät ole kadonneet, vain hieman ehkä jääneet kaiken myllerryksen alle. Yhdessä, askel askeleelta kasvamme ja jo muutaman viikon ja treenikerran jälkeen liikeradat alkavat tuntua taas tutuilta ja lihasryhmät muistaa, että mitäs nyt puuhataan. Me Fiiliksellä uskomme, että paras tapa saada liikkumisen ilosta kiinni tauon jälkeen on lähteä liikkeelle sopivan rohkeasti: Maltti on valttia, mutta täytyy myös uskaltaa. Uskaltaa levittää kädet ilmaan, ottaa vähän isompi askel, pistää levypainot reippaasti liikkeelle. On uskallusta niin palata tutun lajin äärelle, kuin loikata jonkin ihan uuden pariin, mihin uusi kausi ja syksy ovat myös täydellisiä mahdollisuuksia. Lähteä syksyyn puhtaalta pöydältä.

Hyvän olon syksy – yhteinen suunnitelma

Se, mikä meille jokaiselle on nyt tärkeää, on se, että voimme hyvin ja tunnemme olomme omassa kehossamme hyväksi – ne ovat asioita, joita haluamme vaalia ja lisätä. Ne voivat olla arjen pieniä pilkahduksia, isompia linjauksia tai jotain siltä väliltä. Tärkeintä on kuunnella itseään ja olla rehellinen kehon ja mielen signaaleille – mitä juuri minä tarvitsen? Voi olla, että vuosi sitten olit tiukkojen lihaskuntotreenien suurin fani, mutta nyt tällaiset tuntuvatkin nihkeältä. Kehon kuorma ei hellitäkään kovalla intensiteetillä, vaan syksyn onni voikin löytyä joogamatolta ja rauhallisemmasta, virtaavasta liikkeestä. Oma keho ei ehkä tunnukaan niin tutulta ja oma mielenmyllerrys voi hämmentää itseäänkin. Tämä kaikki on luonnollista. Siksipä tänä syksynä lähdetään yhdessä kohti kokonaisvaltaisempaa hyvää oloa, jaksamista ja arjen valoa.

Mediassa jo yleistermiksikin noussut koronakilot ei kuulu Fiiliksen agendalle. Kaikki kehot ovat luotu liikkumaan ja ihan kaikenlaiset ihanat kehot voivat olla täynnä elinvoimaa ja hyvää oloa. Se on meidän perustamme. Mitä sitten, jos nurinkurin menneet rutiinit ovat tuoneet pari kiloa lantiolle?! Se ei ratkaise, vaan se, miten suhtaudumme itseemme, miltä meistä tuntuu. Liike tuo kehoon oloa, virtaa ja tunteita, olipa kehomme minkälainen tahansa. Yksilöllisyys on voimavara, jota me haluamme ruokkia ja rikastaa. Jos mietimme esimerkiksi tanssituntia, jossa erilaiset kehot liikkuvat ja antautuvat musiikin vietäväksi. Samassa ryhmässä syitä rakastaa tanssia on vähintään yhtä monta kuin osallistujia: yhdelle tanssi on luovaa liikettä ja itseilmaisua, toiselle hyvä aerobinen hikihetki ja jollekin oppimisen areena. Jollekin kehon liikkeessä on irti päästämisen ja unohtamisen voima. Yhtä kaikki, me liikumme ennen kaikkea itseämme varten. Kun liikunta tuo hyvää oloa, se säteilee myös ulospäin. Tähän kaikkeen me Fiiliksellä haluamme olla turvallinen, kannustava ja lämmin henkinen areena.

Yksin ei tosiaan omien erilaisten tuntemuksien ja ajatusten kanssa tarvitse olla – me olemme sinua varten niin Fiiliksen saleissa, online kuin kaikissa kanavissa. Uskomme aitouden ja läsnäolon voimaan, näiden kahden avulla rakennetaan yhteinen ilmapiiri, jossa me jokainen voimme liikkua ja edetä kohti entistä parempaa fiilistä ja jaksamista omalla tavalla ja tahdillamme. Fiiliksellä saavat virrata kaikki tunteet ja ajatukset, niin ne tahmeat kuin räiskyvät.

Sopivasti yksin ja yhdessä

Mennyt edelleen päällä oleva maailmanlaajuinen mylläkkä on nostanut esiin inhimillisen tarpeemme kuulua joukkoon ja janon yhdessäoloon. Me haluamme kohdata ja olla läsnä, ehkä lujemmin kuin koskaan. Kun fyysistä läheisyyttä on rajoitettu ja luonnollinen läheisyys ja kontaktit säänneltyjä, on meidän myös täytynyt löytää ja oivaltaa uusia tapoja olla yhdessä. Tästä online-tunnit ja -kurssit ovat mieletön esimerkki. Emmehän mekään arvanneet, kuinka läsnäolon voima ja tunteiden kirjo virtaavat ruudulta ruudulle. Nyt onlinesta on tullut meille yksi tärkeä tapa olla teidän kanssanne läsnä sen rinnalle, että kohtaamme samassa tilassa Fiiliksen saleissa. Niin arvokasta ja tärkeää, että voimme välittää niin treenejä, erilaisia ajatuskeloja kuin tunteita lähelle ja kauemmas. Sama ilmiö on koettu varmasti etäkokkaussessioissa, virtuaali-illanvietoissa ja hurjassa määrässä videopuheluita. Toki tässä rinnalla ovat tarpeemme hengittää ja olla ihan itsekseen. Korvanappiimme onkin tullut tietoa, että online-kurssit ovat tarjonneet esiermkiksi monille täydellisen paikan kokeilla uutta lajia tai hypätä tanssikurssille omasta olohuoneesta, jos ei aiemmin ole uskaltanut tanssin pariin. Toisaalta on ollut niin upeaa kuulla, että olemme myös pystyneet tarjoamaan mahdollisuuksia juuri hengähtämiseen ja olemiseen ihan itsensä kanssa. Kun tietotulva, tunteiden vuoristorata ja vellova epävarmuus hankaloittavat keskittymistä ja kasaavat huolta helposti, on ohjattu liikunta myös lupa hellittää ja pysähtyä.

Oma hyvä olo on toisten valo. Nostetaan oma, kokonaisvaltainen fiilis syksyn kärkeen ja vaalitaan tekoja, tyyppejä ja asioita, jotka tuovat aidosti hyvää oloa. Kun voimme itse hyvin, säteilee se ympärillemme. Siksipä on myös aivan ok, että on niitä mälsempiäkin oloja ja päiviä. Silloinhan se vasta onkin erityisen tärkeää ympäröidä itsensä hyvillä viboilla, sillä ne säteet osuvat juuri sinuun. Hyvä kulkee sydämestä sydämeen.

Maanantaina 31.8. alkaa Fiiliksen syyskausi 2020. Me omistamme syyskauden valolle, hyvälle fiilikselle ja yhdessäolon voimalle kaikissa rikkaissa muodoissaan! Tehdään tästä yhdessä juuri sopiva syksy.

Terkuin,

Tiikku & Siiri
Fiiliksen yrittäjät