Fiiliksen kanssa on eletty yli 10 vuotta ja tässä väläyksiä vuosista niin kuin minä ne muistan. Onneksi aika kultaa joitain muistoja, mutta toisaalta jättää unohduksiin sellaistakin, mitä haluaisi muistaa. Tulevilla viikoilla muistellaan Fiiliksen taipaletta ja toivon, että kaikki, kenellä on muistoja jaettavaksi, tekevät niin. Menneeseen on hyvä aika ajoin katsoa, sillä siten ymmärtää missä on ja miksi.

***

Olin kiertänyt jo muutaman vuoden lukion jälkeen ohjaten tunteja ympäri Pirkanmaata ja minulle alkoi valjeta, mitä haluan tehdä työkseni. Liikunta-ala oli selvä jo lapsena. Yläasteella olin TET-harjoittelussa kuntosalilla, jonka jälkeen aloin ohjata siellä kuntopiiriä. Olin opettanut balettikoulussa lapsia jo jonkin aikaa ja olin ohjannut työväenopistoissa, kouluissa, yhdistyksissä, kuntokeskuksissa ja yritysten liikuntapäivissä. Halusin ohjata tanssia ja liikuntaa pienryhmille kotoisassa paikassa, jossa olisi tarjontaa kaiken ikäisille, taitoisille ja kuntoisille. Olin kehitellyt ohjaajakoulutusta paljon ohjaamaani Kuntotanssia varten ja perustanut sitä varten toiminimen. Ajattelin, että liikunnasta olisi kyllä hyvä hankkia joku virallinen tutkintokin, mutta toisaalta töiden tekeminen kiinnosti. Tunteja oli tarjolla kun oli innokas, sai hyvää palautetta ja kävi ahkerasti sijaisena, ohjaamassa pitkänkin matkan takaa tai lyhyellä varoitusajalla. Monen sattuman summana Power House Gym:ltä tarjottiin salia käyttööni mahdollisen kuuloiseen hintaan. Tartuin tilaisuuteen ja aloitin samana syksynä Varalassa liikuntaneuvojan opinnot yrittäjän oppisopimuksella. Siinähän sitä oli parikymppiselle idealistille: oma tila ja opiskelupaikka.

2007

Fiilis Fitness oli annettu nimeksi jo aiemmin toiminimelle, mutta vaikka kuinka mietin muitakin nimiä, se kuulosti parhaalta – tunnetta ja toimintaa samassa paketissa. Maalasin Power Housen seinät mieheni, isäni ja äitini kanssa vaalean violetiksi. Otettiin pari mainoskuvaa ja hain muutaman ohjaajan ohjaamaan tunteja, kun olin itse ohjaamassa muualla (alkuun oli pakko jollain saada maksettu tämä uusi ”harrastus”). Teetin lukkareita ja ne jaettiin ympäri Tampellaa, sitten vaan kausi käyntiin.  Ensimmäisellä Pump-tunnilla oli kaksi asiakasta salin vasemmassa takanurkassa ja minä salin keskellä. Niin oli koko syksy. Onneksi ohjattavaa riitti silti, sillä sain Power Housen perintönä Fiilikselle kaksi yritysryhmää, jotka muuten ovat asiakkaanamme tänäkin päivänä. Äiti-vauvajumppaa oltiin käynnistelty jo yhdessä Power Housen kanssa edellisellä kaudella, samoin seniori-ryhmää. Samassa rakennuksessa olevat Metson työntekijät kävivät lounasjumpissa kaksi kertaa viikossa. Äitini ystävät halusivat aloittaa 50+baletti-ryhmän. Hinnat laitoin matalalle, sillä ajattelin, että toiminnan pitää olla mahdollisimman monelle avointa, hinta ei saa olla esteenä. Painatin kasan hinnastoja, joilla mentiin siihen saakka, kunnes Tiikku hyppäsi kyytiin ja järkeisti asioita monella tapaa.

2008

Varalassa opiskellessa muut lähtivät kouluviikolla yhdessä iltaisin syömään tai juhlimaan kaupungille. Minä pyysin saada lähteä 15 min aiemmin ja palasin Fiilikselle ohjaamaan tunteja. Muistan erityisesti telinevoimistelun opetusharjoituksen alakoululaisille, jonka päätteeksi vedin koulun liikuntasalin esiintymislavan alla olevan painavan välinelaatikon jalkani päälle. Kävin ensiavussa hyvästelemässä varpaankynteni ennen kuin taas menin ohjaamaan illan tunteja vain muutamalle asiakkaalle. Silloin mietin, että hullun hommaa, lopetan huomenna tämän yrityksen. Sitten tuli taas seuraavana päivänä uusia asiakkaita ja homma jatkui, onneksi.

Salin mukana vuokrasin sen välineistön. Punaiset teltta-alustan oloiset patjat olivat reikäisiä, käsipainot vuotivat, Step-laudat olivat todella lyhyet. Silloin vielä ei ollut rahaa laittaa välineitä uusiksi, joten teippailin painoja ja toivoin että joskus vielä on varaa hommata uudet välineet. Pump-tunneilla oli jo muutama kävijä enemmän. Tarjolla oli mm. Fiilis Fit, Body Fit, Ball Fit ja Dance Fit.  Kaikki muut tunnit löysivät pikku hiljaa väkeä, paitsi Heavy Mix. Mikähän siinäkin oli? Kovaa treeniä Heavy-musan tahtiin. En vieläkään ymmärrä, miksi se ei ottanut tulta alleen?! (Lupaan järjestää HM tunnin Fiiliksellä ennen joulua, jos tämä kirjoitus kirvoittaa yli 15 Heavy Mixin ystävää toivomaan tuntia tositarjkoituksella.)

2009

Maailma oli hullaantunut Zumbaan. Paidattomat miehet ja napapaitaiset naiset vetivät vidoilla lattareiden ja jumpan sekoitusta.  Ajattelin, että olen valmistumassa liikunnanohjaajaksi ja olen kelpo tanssinopettaja, Zumbaan ei kyllä ylpeyteni taivu. Menin kuitenkin koulutukseen, sillä huuma oli kova ja kyselyitä, missä sitä pääsisi harrastamaan, tippui tuon tuosta. Ensimmäisellä tunnilla olikin sali täynnä. Tässä siis viralliset kiitokset Beto Perzille ja Zumballe, ilman niitä Fiilistä tuskin enää olisi. Aloitin samana vuonna Tanssipedagogiikan opiskelut avoimessa yliopistossa ja tutustu in Jenniin, joka on varsinainen lattareitten ja etnisten tanssien asiantuntija. Pyysin hänet arvioimaan tuntiani ja hän tunnusti, ettei pitänyt kaikista koreografioista. Jenni listasi kappaleet, jotka eivät niin kolahtaneet ja ne olivat kaikki Beton koreografioita tai koulutuksessa opittuja. Sen avulla löysin tyylini ja aloin tehdä kaikki koreografiat itse. Musiikin tulkintaa, rytmiikkaa ja autenttisia tanssilajeja yhdistelevän tyyli on kantanut näihin päiviin asti. Meillä on tänäkin syksynä lukkarissa kaksi Zumbaa viikossa. Ohjaajatutut kyselevät että olenko ihan kajahtanut, kun vieläkin veivaan sitä Zumbaa.

Samana vuonna lupasin, että kun meidän oma Pump-tuntimme on kerrankin täynnä, otan Fiilikselle LesMillsin BodyPumpin. Niinhän siinä kävi, että eräs keskiviikkoilta kaikki 17 tankoa oli käytössä ja tie vei BodyPump-koulutukseen.  Sitten ostettiin uudet painot ja pian uusittiin muutkin välineet. Hankittiin kahvakuulia ja ja ja…

2010-2012

Olin valmistunut Varalasta ja koin, että tutkinto oli hyvä tehdä siksi, että sain varmuuden tehneeni jo aiemmin omien opiskelujeni, maalaisjärkeen ja kantapäänkautta oppimani mukaan monta asiaa hyvin ja ”oikein”. Halusin kuitenkin oppia lisää ja kehittää Fiilistä. Aika pian ajattelin myös haluavani yliopistoon liikunnanopettajaksi opiskelemaan, mutta aika ei ollut vielä kypsä lähteä Fiilikseltä eteenpäin. Pääsin Vierumäelle opiskelemaan Liikunnanohjaajan AMK-tutkintoa. Fiilis kehittyi kausi kaudelta, mukaan tuli ohjaajia opiskeluviikkojani tuuraamaan ja asiakkaita oli niin paljon, että uskalsin luopua muista tunneista. Lopetin myös työt balettikoulussa ja laajensi tarjontaa lasten tunteihin sekä aikuisbalettiin. Tunteja tuli aikatauluun roimasti lisää, enkä edes kehtaa tähän kirjoittaa, montako tuntia silloin ohjasin viikossa. Se oli kehittävä ja turvallinen jakso elämässä, johon palaan ajatuksissani monesti. Menimme mieheni kanssa kihloihin ja asuimme mukavassa asunnossa, jossa oli pieni piha. Pyöritin Fiilistä ja opiskelin. Sain paljon uusia tuttavuuksia liikunta-alalta, kävin lisää LesMills-lisenssejä ja vietin viikonloppuja Jyväskylässä tanssipedagogiikan kursseilla. Elämä oli tasaista, mukavaa, toimeliasta ja ehkä kiireistäkin.

En osannut ajatella että pakasta puuttui jotain. Välillä harmitti kun joku kysyi, etkö ole ajatellut mainostaa missään tai oletko ajatellut että voisit tehdä sitä ja tätä. Eihän minulla ollut aikaa eikä rahaakaan tehdä yhtään sen enempää markkinoinnin suhteen. Fiiliksen Facebookissa oli 120 tykkääjää ja olin itse tehnyt nettisivut helppokäyttöisellä valmisohjelmalla. Mainokset tein itse niillä ohjelmilla, mitkä koneellani oli ja lähettelin sähköposteja asiakkaille, joista yhdessäkin mainostettiin jo otsikossa uutta keksivartalotuntia. Sitten Tiikku kävi pitämässä sijaisena yhden aamutunnin, jonka sovimme puhelimessa näkemättä toisiamme. Asiakkaat mainostivat minulle monta viikkoa tunnin jälkeen, että se Tiikku oli kyllä hyvä! Pitihän sitä sitten sopia Tiikun kanssa tapaaminen. Kemiat osuivat niin hyvin yksiin, että Tiikusta tuli Fiiliksen vakkarisijainen ja pian hänellä oli omia tuntejakin. Tiikku opiskeli markkinointia Tampereen yliopistossa ja räpellykseni nähtyään, hän ehdotti, että testataan yhteistyötä ja tehdään Fiilikselle uudet nettisivut yhdessä. Lopun tätä tekstiä lukevat varmasti tietävätkin.

2013

Vuosi 2013 oli turvallisen elämänvaiheen loppu. Kesään saakka kaikki sujui kuin unelma, kesäkuussa menimme mieheni kanssa naimisiin ja häämatka tehtiin Jyväskylään yliopiston Liikuntatieteellisen tiedekunnan Pedagogiikan pääsykokeisiin. Tiikun kanssa oli sovittu, että hän ryhtyy yrittäjäksi ja vastaa Fiiliksen arjesta viikolla ja minä viikonloppuna, jos pääsen syksystä opiskelemaan. Paikka tuli, mutta samana päivänä kun opiskeluni alkoivat, anoppini kuoli liikenneonnettomuudessa. Sen jälkeen arki oli raskasta, viikolla opiskelin Jyväskylässä, torstai-illasta maanantai-aamuun ohjaisin tunteja, tyhjennettiin anopin asuntoja, järjestettiin hautajaiset, mieheni väitteli tohtoriksi, järjestettiin karonkka ja hänellä alkoi töiden etsiminen, mitä sitten löytyi omalta alalta ja hyvästä työpaikasta, mutta Ruotsista. Tiikun hyppääminen yrittäjäksi venyi ja minä kuljin Jyväskylään reppu täynnä yrityspapereita ja tiliotteita ja nukahtelin luennoille.

Nyt oli kuitenkin löydetty jo Fiilisläiset – te – meidän asiakkaat, vakkarit ja tärkeät tyypit, joiden takia Fiilistä on haluttu jatkaa läpi vaikeiden aikojen. Olimme miehen äidin kuoleman jälkeen alkuun shokissa ja pidin ohjauksista ja opiskeluista viikon tauon ymmärtääksemme mitä on tapahtunut ja ollakseni mieheni tukena. Ensimmäinen ohjaus tauon jälkeen oli Zumba-tunti ja tanssiminen tuntui aluksi kamalalta. Olen kirjoittanut tämän muiston joskus ennenkin johonkin vastaavaan tekstiin, mutta se on minulle niin tärkeä, että kerrattakoon se. Kaikki paikalla olevat asiakkaat ottivat minut ja tunteeni vastaan, kappale kappaleelta tunnelma keveni ja ilo löytyi siitä myötätunnosta, jota osakseni sain. Viimeiseksi kappaleeksi oli valittu Stand By Me, jonka kuullessani itku tuli välittömästi. Sekään ei haitannut, eikä sitä pitänyt pidätellä. Olen ikuistesti kiitollinen tuosta kokemuksesta ja myötätunnosta. Olen halunnut kannatella ihmisiä liikunnan ja yhdessä tekemisen kautta heidän hyvissä ja huonoissa hetkissään. Nyt minä sain kokea olevani muiden kannateltavana. Sitä en unohda koskaan! Kiitos!

2014

Oli kesälukkarin ensimmäinen viikko. Olin saanut lukuvuoden opiskelut päätökseen Jyväskylässä ja istuimme kahvilassa Tiikun kanssa ideoimassa tulevaa syksyä. Minä jäin kahvilaan tekemään töitä koneella ja Tiikku suuntasi tunneille. Pian sain viesti, että tule äkkiä Fiilikselle, tilat on menneet alta. Perillä selvisi, että Fiiliksen ja Power Housen tilat oli myyty ja jouduimme muuttamaan pois kahden viikon varoitusajalla. Tässä vaiheessa elämää, kun muutosta on jo selvitty ja uudet tilat rakennettu, ei ole helppo palata miettimään niitä epätoivon hetkiä, jotka koimme, Tiikku puoli vuotta yrittäjäksi ryhdyttyään, minä vielä edellisistä muutoksista toipuen. Vuoteen mahtui mustia hetkiä ja ajatuksia, mutta sitäkin isompia onnistumisia kun uudet tilat saatiin avattua ajallaan. Meni kuitenkin pitkään, ennen kuin tiloista jaksoi oikeasti olla iloinen, sillä rakennusaikaisesta väsymyksestä toipuminen kesti pitkään, etenkin kun rahatilanne oli pitkään tiukka ja töitä tehtiin sen mukaisesti. Samalla suoritin Jyväskylässä pedagogisia opintoja. Tuo aika opetti kuitenkin paljon. Niistä kolme tärkeintä oivallusta:

  1. Pyydä apua! Hädässä olevaa halutaan kyllä auttaa. Perheemme, ystävämme ja asiakkaamme olivat kaikki mukana rakentamassa uutta Fiilistä. Molemmat, raha ja aika, olisivat loppuneet kesken ilman talkooapua. Vaikeaa avun pyytämisessä on sekä tunnustaa, ettei pärjää, että uskaltaa pyytää, vaikkei tiedä, onko toisella rahkeita auttaa. Harjoittelen edelleen molempia, erityisesti jälkimmäistä.
  2. Aina, jos jokin painaa, siitä on parempi puhua, kuin jättää puhumatta. Vaikeista asioista on tietenkin myös vaikea puhua, mutta se kannattaa, sillä sitä vaikeammiksi ne kasvavat, mitä pidempään niitä miettii yksin. Olemme pystyneet aina puhumaan Tiikun kanssa kaikesta, muuten emme olisi edes ryhtyneet yhdessä yrittäjiksi. Silti rakennusaikana tunteet olivat pinnassa, väsymys painoi ja epävarmuus tulevasta vaivasi mieltä kun teimme töitä voimiemme äärirajoilla. Siinä me päätimme, että asioista on puhuttava heti, kun ne alkavat vaivata. Silloin ei ollut varaa hukata päivääkään ylimääräiseen murehtimiseen, kun murheita oli jo riittävästi muutenkin. Se on ollut hyvä päätös ja kantanut tähän asti!
  3. Mieti, minkä takia teet sitä, mitä teet. Jos joskus on suunta hukassa, kiukuttaa tai väsyttää, eikä vaan voi luovuttaa, on syytä pohtia, miksi minä tämän teen. Oli selvä, ettei Fiilistä lopeteta, vaikka tilat menetettiinkin. Siihen on kolme syytä: asiakkaat, työ ja Fiilis. Emme voineet ajatella, ettemme enää näkisi meille tärkeitä ihmisiä, jotka Fiiliksen avulla olemme oppineet tuntemaan. Mitä muuta yhtä tärkeää, monipuolista ja arvoillemme sopivaa työtä olisimme voineet tehdä, kuin olla Fiiliksen yrittäjiä? Halusimme, että Tampereella on paikka, minne on helppo tulla ja missä voidaan jakaa fiiliksiä yhteisössä, jossa voi olla oma itsensä. Kun tietää minkä takia taistelee, on helpompi jaksaa. Onneksi arki ei enää taistelua, mutta silloin kun on, nämä ajatukset auttavat jatkamaan.

2015

Rakentaminen ei jättänyt meitä rauhaan, sillä kun tilat olivat muuten valmiit, rakennusluvat suihkuja varten olivat saamatta. Luvissa meni lopulta kauan ja suihkut valmistuivat noin vuosi uusien tilojen käyttöönoton jälkeen. Tämä rakennusaika oli vähemmän intensiivinen, mutta pidempi ja henkisesti rasittavampi, sillä arkea piti elää ja Fiilistä pyörittää siinä samalla vanhaan malliin. Käytin kesän siihen, että hain peräkärryllä rautakaupasta milloin muurausharkkoja, tasoituslaastia, vesieristettä, laattoja ja milloin maalia. Muistan maksaneeni viimeisen rakentamiseen liittyvän laskun Jouluaaton aattona. Voi sitä helpotuksen määrää!

2016

Vuosi 2016 alkoi vahvasti. Rakennusajan taakat oli karistettu harteilta ja pidimme ensimmäistä kertaa tammikuussa Testauspäivän, johon osallistui huimat 75 testattavaa ja meitä testaajiakin oli seitsemän. Olin edellisenä päivänä saanut tietää olevani raskaana. Tavoitteena oli suorittaa opinnot loppuun ennen lapsen syntymää ja valmistautua uudenlaiseen arkeen keventäen työtahtia. Työtaakan keventäminen ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, joten opinnot jäivät vielä odottamaan valmistumistaan, mutta Fiilis saatiin kyllä hienoon iskuun ennen äitiyslomaani. Syksyllä Fiiliksen ohjaajatiimi kasvoi kolmellatoista motivoituneella ja ammattitaitoisella ohjaajalla. Tiikku otti ohjat ja hoiti syksyn mahtavasti niin ohjaajien, asiakkaiden kuin minunkin tukenani. Oli mahtava juttu, että sain yhdeksän vuoden uurastamisen jälkeen kokea aivan erilaisen syksyn.  Kirjoitin tuntemuksiani tänne Fiiliksellä –blogiin Yrittäjästä äiti –otsikolla ja poikani syntymän jälkeen sain nauttia ainutlaatuisesta ajasta kotona ilman työpaineita luottaen, että asiat hoituvat kyllä. Kuvittelin olevani poissa ohjaamasta tosi kauan. Nyt kun jälkikäteen tarkemmin mietin, kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen olin jo mukana kaksi kertaa kaudessa vuodesta 2014 järjestetyssä LesMills Triathlonissa. Olihan se toki 15-vuotiaana aloitetun kuntopiirin vetämisen jälkeen pisin aika ohjaamatta. Veri vaan veti ja vetää ryhmäliikkumaan ja -liikuttamaan edelleen vahvasti.

2017

Jos tarkkoja ollaan, Fiiliksen kymmenes vuosi käynnistyi äitiyslomalle jäämiseni aikaan 2016 ja tuli päätökseensä elokuussa 2017. Vuodesta jotain kertoo se, että vaikka olemmekin Tiikun kanssa tunneihmisiä, jotka haluavat muistella ja juhlia milloin mitäkin, emme ehtineet aloittaa muisteluita ajallaan silloin kolme kuukautta sitten, kun kymmen vuotta Fiilistä kilahti mittariin. Meillä oli syksyllä paljon puuhaa ja suunniteltavaa, kun suoritimme vahdin vaihdon. Tiikku lensi vuodeksi Italiaan ja minä palasin töihin kokopäiväisesti.  Nyt touhotamme eri osoitteissa, Tiikku koneella ja Skypen päässä, minä tunneilla ja imurin varressa. Ohjaajatiimiimme kuuluu äärettömän ammattitaitoisia ja valovoimaisia ohjaajia; Krista, Taina, Satu, Tuikku, Roosa, Emilia ja Minna. Ohjaajatiimiimme luottaen, uskalsimme ottaa ohjelmistoomme LesMills BODYCOMBAT ja BODYSTEP –tunnit, lisäsimme perheliikuntaa ja jaoimme balettikursseja eri tasoisiin vaihtoehtoihin.

***

Samalla kun Fiilis on kasvanut, minusta on tullut aikuinen, olen saanut rinnalleni kaksi kumppania, kotona mieheni ja Fiiliksellä Tiikun. On mahtava juttu, että minulla on kaksi lasta: 10-vuotias Fiilis ja 1-vuotias Markus. En osannut aikoinaan Tampellassa seiniä maalatessa haaveilla moisesta. Fiilis ei ole enää vain se ajatus, mikä minulla siitä oli, vaan ihan totta: minun ja Tiikun työpaikan lisäksi, se on työpaikka myös monelle muulle ja arjen kohtauspaikka asiakkaillemme.

Minun näkökulmani on nyt kuultu. Kertokaa te hyvät Fiilisläiset omianne meille. Tapaamisiin ja kuulemisiin!

Ollaan Fiilis edelleen yhdessä!

<3 Siiri