Tule juuri sellaisena kun olet

Suljen silmät. Hengitän sisään. Hengitän ulos. Ulkopuoliset äänet, melu ja hulina loittonee hetki hetkeltä. Omien ajatusten takaa-ajo ja kropan tarkkailu hellittää, jännityksen sijaan kehoon virtaa sisäänhengityksen mukana lempeyttä ja elinvoimaa. Kaikki on hyvin, tässä ja nyt.

Joogan ainutlaatuinen ihanuus on jotain, mikä mahdollistaa täydellisen irtioton ja hengähdystauon ympäröivästä maailmasta. Tällä hetkellä en malttaisi odottaa, että pääsen parin viikon päästä sukeltamaan tähän ihanaan olotilaan yhdessä niin odottavien äitien kanssa Äitiys JOOGA -kurssilla ja Äiti-vauva JOOGA -kurssilla taas päästään äitien ja pikkuisten kanssa yhteiselle matkalle.

Kursseilla iloitaan kehon kykeneväisyydestä ja aktiivisesta tekemisestä: sekä raskauden aikana kuin sen jälkeen voimme joogan avulla löytää monia tapoja liikkua vahvistuen, nauttien ja jopa yllättyen siitä, mihin pystymmekään. Emme aseta tavoitteita, mutta emme myöskään anna ajatusten rakentaa rajoittavia aitoja, vaan kokeilemme, uskallamme. Etsitään helpotusta kireyksille, vahvistetaan kehoa ja lisätään liikkuvuutta. Asanoista on aina tarjolla vaihtoehtoja, joista omaan harjoitukseen voi napata itselle sopivan. Vauvan kanssa joogatessa nautitaan liikkeestä yhdessä pikkuisen kanssa – paljon voidaan tehdä yhdessä ja jos pikkujoogi ei aivan joka asanasta innostu, aina voi ihmetellä ympäröivää menoa vaikkapa matolla. Yhteinen joogahetki tarjoaa myös hetken syventää suhdetta omaan pikkuiseen ilman ylimääräisiä hälinää. Äitiys JOOGAn parissa jooga taas toimii niin valmistavana kuin vahvistavana elementtinä kohti synnytyskoitosta.

Kurssille saa (ja pitää) tulla juuri sellaisena kuin on. Astutaan matolle päivän tuntemusten ja fiilisten kanssa, toisista päästetään irti, jotkut käännetään voimavaraksi, osa saa olla vain – tähän hengitys toimii isosti apunamme. Joogassa on kyse lempeästä, mutta lujasta kehon ja mielen liitosta, joka sidotaan yhdessä hengityksen nauhalla. Hengitys auttaa meitä kääntämään katseen ihanasta, jännittävästä odotusajasta tai vauhdikkaasta vauva-arjesta itseemme ja saamme luvan kanssa kysyä, mitä meille kuuluu? Välillä (tai aika usein?) laitamme muiden tarpeet omamme edelle ja unohdamme, että myös oma olotilamme virtaa läheistemme voimavaraksi. Siksi joogatessa olemme läsnä hetkessä, itseämme ja vauva-tunneilla tietenkin myös pikkuista varten. Muuta emme sillä hetkellä tarvitse, ja nautimme siitä. Hengitys- ja asanaharjoitukset ovat myös helposti sulautettavissa omaan arkeen kiireen tai jännityksen keskellä, tai vaikkapa synnytyshetkellä. Siinähän se ihanuus ja voima piileekin, että jooga tarjoaa niin irtioton arjen hälinästä kuin myös avaimia elon tiimellyksen keskelle.

Tavoitteena on aina, että olo on parempi ja vahvempi aina joogamatolta lähtiessä, kuin sinne tullessa. Tavataan matolla!

– Tiikku

JOOGA -kurssit ja muut Perheliikunta-kurssit käynnistyvät 13.8. alkavalla viikolla – kursseihin voi tutustua tästä ja meihin voi aina olla yhteydessä, jos jotain kysyttävää herää.

 

2018-08-05T11:52:22+03:00elokuu 5th, 2018|

About the Author:

Leave A Comment