Fiilis <3 Roosa

Kolme vuotta sitten saimme puhelun, joka meni suunnilleen näin:

R(oosa): Moi, mun nimi on Roosa ja kyselisin vähän teidän salista, kun tarvitsisin treenitilaa.

S(iiri): Vai niin, mitäs sä treenailet? Meillä on kyllä sali aika täynnä tunteja… Pitäisiköhän sun tulla esittäytymään?

R: Joo, tosi mielelläni tuun! Mulla on pari kaveria, joiden kanssa meillä on tanssiryhmä ja treenataan Dancehall-tyyppistä jorausta. Me kyllä maksetaan tunneista, mutta jos haluatte niin mä voin kyllä tehdä jotain hommaakin teille vastineeksi salista. Oon muutenkin kiinnostunut liikunta-alasta ja kaikki hommat sen ympärillä olisi kotiin päin.

S: Kuulostat tosi reippaalta. Tuu käymään tän päivän tuntien jälkeen, niin katsotaan. Mua on aikoinaan autettu alkuun tälle alalle. Olis hienoa, että voisin laittaa hyvän kiertämään ja auttaa sua. Eiköhän me jotain teille siis keksitä.

Tuosta puhelusta lähtien Roosa on kuulunut Fiiliksen kalustoon. Roosa oli tuolloin 15-vuotias innokas ja oma-aloitteinen tapaus. Nyt hän on se sama tyyppi, mutta 18-vuotiaana, ammattiin valmistuneena, töissä käyvänä ja yksin omassa asunnossa asuvana. Näiden kolmen vuoden aikana Roosa on ehtinyt olla vastaanotossa hommissa, siivota, jakaa mainoksia, käydä oppimassa meidän ohjaajien tunneilla, ohjata jo kaksi vuotta omaa ryhmää, pitää temppusynttäreitä ja lastentapahtumia, olla järjestämässä Fiiliksen tapahtumia, pitää polttaritunteja, olla sijaistamassa tunteja, osallistua mainoskuvauksiin ja olla osa Siirin äitiysloman aikaista tanssiopettajien porukkaa Siiri enkeleitä sekä tietenkin tehdä sitä, miksi alun perin tuli Fiilikselle – treenata omia tanssimuuvejaan. Ja varmaan listasta unohtuikin jotain.

Miksi halusin kirjoittaa tämän tekstin Roosasta kaiken kansan nähtäville? Seikkaperäisesti vastaan, että muistivihon takia. Olen vuosien mittaan ollut monen työhöntutustujan tet-ohjaaja ja työharjoittelun vastaava. Meillä on ollut pääosin tosi kivoja nuoria mukana Fiiliksen arjessa vuosien mittaan, mutta silti monet tapaamiset ovat unohtuneet, työtehtävät tehty sinne päin ja töihin tultu eri aikaan kuin odotettiin. Olen yrittänyt teroittaa heti ensimmäisellä kerralla, että minulla omia työasioita hoidettavanani ja kun annan ohjeita tai sovitaan aikatauluja, niistä saa aina kysyä, mutta en ole joka hetki vastaamassa ja siksi on hyvä omaan muistiin luottamisen lisäksi laittaa asiat johonkin ylös. Hyvin harva on kuitenkaan laittanut mitään ylös ja jos onkin, niin lappu on hukkunut tai muistiinpanoista ei tosipaikan tullen ole löytynyt kuin tehtävän otsikko. Roosa on alusta asti kantanut muistivihkoa mukanaan. Roosan kanssa tapaaminen, opetustuokio ja palaveri kerrallaan, olen oppinut luottamaan, että se, mitä sanon, kuunnellaan, sitä mietitään ja se kirjoitetaan ylös, jotta siihen voidaan palata. Tämä hieno tapa (jota en aina itsekään kovin hyvin osaa) on johtanut siihen, että näiden vuosien aikana, olemme voineet Roosan kanssa tavatessa jatkaa siihen mihin on jääty. Vaikka Roosa on kouluttautunut toiselle alalle, hänen halunsa työskennellä liikunnan parissa on ollut silminnähtävää ja ammattiopintojensa ohessa Roosa on saanut aimo annoksen oppeja liikunnanohjauksesta Fiiliksen tapaan.

Viime keväänä tulimme Tiikun kanssa siihen tulokseen, että Roosan voisi olla valmis seuraavaan askeleeseen. Vastaanottohommien lisäksi Roosa nähdään tulevana syksynä ensimmäisen Les Mills -lisenssinsä BODYCOMBAT –tunnin ohjaajana. Olen kokenut tähän mennessä itse kuusi kertaa Les Millsin peruskoulutuksen ja ne ovat olleet tämmöiselle liikunta-alan koulutuksen saaneelle pitkään ohjanneelle tyypillekin kovia koitoksia niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ennen koulutusta alustimme Roosaa yhdessä BODYCOMBAT-ohjaajamme Tainan kanssa siitä, mitä tuleman pitää ja jäimme jännittämään kuulumisia koulutuksesta. Roosa lähti koulutukseen innolla (vaikka varmasti myös jännityksellä) ja valloitti kaikki sillä samalla, millä aikanaan meidätkin: aitoudella. Stereotyyppinen kuva liikunnanohjaajasta tekopirteänä ”jaksaa jaksaa” –huutelijana on onneksi jäämässä taakse ja Roosan kaltaiset elämäniloiset ja maanläheiset tyypit sopivat kuin nenä päähän lisenssituntien ohjaajiksi ja maailmanlaajuisen brändin esikuviksi. Olen siitä iloinen niin Roosan, kuin koko Fiiliksen ja kaikkien asiakkaiden sekä ihan koko liikunta-alan puolesta! Jos siis eksytte tänä kesänä Fiiliksen maanantain BODYCOMBAT –tunneille, saatatte törmätä Roosaan joko harjoittelemassa ohjelmaa varjona tai ohjaamassa siitä osan.

Toinen iso askel Roosalle on ottaa koko kauden kestävien lasten Temput- ja tanssit –kurssit haltuunsa. Silloin tällöin pidettävät lasten tunnit ja tapahtumat muuttuvat jokaviikkoisiin tapaamisiin lasten kanssa, joista väistämättä tulee osa Roosan arkea ja joiden mieliin Roosa tulee jäämään (ehkä jopa ensimmäisen oman) harrastuksen ohjaajana. Tiedän kokemuksesta, että kursseilla jaetaan isoja tunteita ja sattumuksia – onnistumisista, pieniin kuhmuihin ja marraskuun väsymyksestä iloon siitä, että tontut jo kurkkivat ikkunan takana ja että naapurissakin on koira eikä serkun kummin kaimalla olekaan pitkiä hiuksia vaan laastari jalassa. Olen seurannut sivusta, kuinka Roosa on hoitanut omia pieniä sisaruksiaan ja antanut omaa poikaani hänelle hoitoon. Tiedänpä myös yhden vakkarivierailijan, joka äidin liikkuessa haluaa lähteä mukaan JOS Roosa on myös siellä. En siis epäile yhtään, etteikö Roosa olisi paras tyyppi vastaanottamaan pienet sielut, jotka päivästä riippuen tarvitsevat välillä syliä, välillä pompputerapiaa tai hurjaa discoilua.

Joskus etsimällä on vaikea löytää puuttuvaa palasta. Roosa tuli yllättäen ovemme taakse ja sisään astuttua hänen palasensa on täydentänyt Fiiliksen palapeliä siitä saakka. Ennen tapaamistamme, emme edes tienneet sellaisen palasen puuttumisesta. Nyt emme osaisi olla ilman!

Ihanaa taistelu- ja tanssisyksyä Roosan kanssa odottaen,
Siiri, Tiikku ja koko Fiiliksen tiimi

2018-07-27T09:42:20+03:00heinäkuu 23rd, 2018|

About the Author:

Leave A Comment