About Tiikku Kuuru

This author has not yet filled in any details.
So far Tiikku Kuuru has created 138 blog entries.
12 12, 2018

Muutoksia 13.12. aikataulussa!

2018-12-12T22:04:34+02:00joulukuu 12th, 2018|

Torstaina 13.12. aikataulussa pienoisia muutoksia, sillä Siiri on tärkeässä tapahtumassa, eli poikansa ensimmäisessä joulujuhlassa (äitiä jännittää jo varmaan enemmän kuin pikkutonttua).

17.00 Sh’Bam 45′ / Tuikku
17.00 Kehonpaino HIIT 40′ / Minna
17.45 Temput & tanssit / Roosa
18.00 Barre 30′ / Taina
18.35 STREET Koreografia 50′ / Siiri
19.30 Aikuisbaletti / Siiri

ZUMBA-huumaa tarjolla heti perjantaina klo 16.30 & maanantaina X-mas Special Pikkujouluissa.

26 11, 2018

26.12. Aikataulu

2018-11-26T13:37:04+02:00marraskuu 26th, 2018|

Siiri on ikävän pöpön pauloissa kotona ja tämän vuoksi maanantain 26.11. aikataulussa ohjaajat seuraavasti:

16.30 Äitiys Core / Maija
16.30 Bodypump / Taina
17.30 Flow Pilates / Tuikku
18.35 Barre / Taina
19.05 NYKÄRI Koreografia / Taina
20.00 Functional Balance / Tiikku

22 11, 2018

Epävarmuuden seitit

2018-11-22T20:12:23+02:00marraskuu 22nd, 2018|

En osaa. En pysty. En uskalla. En kehtaa. Nämä lauseet pyörivät päässäni, kun joogatunnilla ensimmäisen kerran oli aika harjoitella päälläseisontaa. Kaadun varmasti? Mitähän muut ajattelee? Ai minä muka pää alaspäin, varmaan joo? Ensimmäisillä kerroilla en sitten koko hommaa kokeillutkaan, koska olin jo mielessäni päättänyt, että enhän varmana osaa. Päälläseisontaharjoitus alkoi tupsahdella eteeni kuitenkin aika usein & joogaopettajani kannusti minua sinnikkäästi kokeilemaan. Hmm.

Ja sitten kokeilin. Haparoiden, etsien ja epäillen aluksi. Juuri kun sain jutun juonesta kiinni ja jalat kohosivat kohti kattoa, mieleni teki taas tempun ja uskoin, että enhän minä pysty. Tätä taistelua käytiin tovi, kunnes kerran löysin itseni seinää vasten päälläseisomasta – olin jotenkin unohtunut väistämään epävarmuuden seitin ja siellä sitä killuttiin! Innostuksissani tupsahdin asanasta nopeasti alas hihkuen, mutta se ei haitannut. Siellä mie olin! Ja tästä yhdestä hetken kestävästä kerrasta eteenpäin uskalsin, luotin ja pystyin. Aloin harjoittelemaan päälläseisontaa isolla innolla ja eihän toistot tasalaatuisia heti olleet – välillä jalat nousivat kohti kattoa kuin ajatuksen voimalla ja toisella kertaa keskivartalo ei kytkeytynyt päälle sitten millään ja jalat tuntuivat painavan tonnin. Merkittävin muutos ei kuitenkaan ollut fyysinen, vaan henkinen. Opettajan kannustuksesta, ympäröivien ihmisten esimerkistä ja omasta uteliaisuudesta muovautui sen verran vahva tahtotila, että se nujersi mielen möröt. Aloin osaamaan, pystymään, uskaltamaan ja kehtaamaan.

Kuulostaako tutulta? Onko sinun mörkösi myös jokin joogan asana, zumba-tunti, nykäri, kahvakuula vai jokin ihan muu? Olipa se mikä tahansa, mielemme kiemurat heittävät monesti varjoa uuden ja epävarman edessä. Uteliaisuutta ja intoa olisi kokeilla, mutta epävarmuus voittaa nuo kaksi mennen tullen. Kunnes tapahtuu jotain käänteentekevää, jotain pientä, mutta niin merkityksellistä. Se voi olla kaverin kannustavat sanat, tuntemattoman hymy, pukuhuonekeskustelut, ohjaajan vinkit ja kannustus tai jokin muu, joka saa uteliaisuuden ja innostuksen roihuamaan epävarmuutta isommin ja meidän kokeilemaan. Se ei tarkoita, että heti olisimme mestareita uuden äärellä, mutta jo ensiaskeleista alkaen tiedämme sydämessämme, että olemme voittajia. Kyse ei olekaan taidoista, vaan fiiliksestä, siitä tunteesta, että osaa, pystyy, uskaltaa ja kehtaa – nauttii. Kun siitä saa kiinni, ei välttämättä ole paluuta ja vain taivas on rajana. Ne tarinat, että joku on vuosien mietinnän jälkeen uskaltautunut tanssitunnille ja nauttinut siitä valtavasti tai naulannut liikkeen, joka on tuntunut aivan mahdottomalta, ovat mahtavia. Olennaisinta tarinoissa on ne fiilikset ja tuntemukset, joita liikunta, onnistuminen ja kehon kykeneväisyydestä nauttiminen meille tuottaa.

Mieli on hassu laitos, joka punoo epävarmuuden lamauttavia ja seiniä rakentavia seittejä meidän jokaisen ympärille erityisesti uuden edessä, jännissä tilanteissa ja epävarmuuden vallitessa. Meistä jokainen on liukunut tällä epävarmuuden ohuella jäällä varmasti monissa paikoissa: töissä, parisuhteissa, uuden perheenjäsenen syntyessä, opiskeluissa ja harrastuksissa. Ei ole ihme, että myös liikunnan äärellä monenlaiset ennakkoajatukset ja epävarmuudet ovat läsnä. Mehän heitämme liikkuessa likoon kehomme ja mielemme, kaiken mitä olemme. Olemme haavoittuvaisia, aidosti hetkessä läsnä ja toisten ihmisten ympäröimänä. Niiden toisten, jotka ovat yhtä varmoja ja epävarmoja kuin mekin. Silti tunnistamme varmasti kaikki mietteet siitä, kehtaisiko sitä kokeilla vaikkapa uutta tuntia? Kelpaanko minä balettiin, olisiko minusta kahvakuulailijaksi?

Liikkumiseen liittyvissä epävarmuuksissa on monenlaisia taustoja, joilla tunnilla ei ole mitään merkitystä. Liikuntapaikan tulisi olla epävarmuuksien sulatusuuni, jossa jokainen kelpaa juuri sellaisena kun on. Sellainen paikka on myös Fiilis & salimme Ilo ja Valo. Meistä jokainen voi halutessaan olla zumbaaja, bodypumppaaja, joogaaja tai street-tanssija. Se vaatii hypyn uskaltaa kokeilla ja heittäytyä liikkeen vietäväksi.

Palataanpa vielä hetkeksi päälläseisontaan. Minulla on luonnollisesti omat syyni epävarmuuksiin, joita harjoituksen äärellä kohtasin. Tärkeintä on kuitenkin, että uskalsin päästää irti epävarmuuksistani ja heittäytyä eteenpäin. Turha puiminen vain ruokkii epäilystä ja vie meidät kauemmaksi siitä, että uskaltaisimme heittäytyä, kokeilla ja luottaa, että kaikki menee hyvin. Joskus itse hankalissa, jännittävissä tilanteissa mietinkin, mikä on pahinta, mitä tässä nyt voi tapahtua? Tämä kysymys juurruttaa minut monesti kiinni hetkeen ja tajuan, että pelkoni ovatkin melkoisen hataria, tummia pilvilinnoja ja pahin skenaario ei oikeasti olekaan kovin paha. Asiat naksahtavat mittasuhteisiin. Niskalenkki epävarmuudelle ja eteenpäin! Ja mitäpä sille, jos ihan heti ei onnistu tai välillä vasen jalka onkin vaikkapa zumba-tunnilla oikea tai muuta vastaavaa?

Me kaikki osaamme, pystymme, uskallamme ja kehtaamme. Emme kuitenkaan aina yksin. Kanssatreenaajan kannustus, hymy ja esimerkki, ohjaajan vinkit tai vaikkapa puolison tsemppi voivat olla juuri niitä ratkaisevia pukkauksia kohti ratkaisevaa askelta, jonka myötä epävarmuus saa kyytiä ja annamme mennä. Muistetaan siis huomata viereinen treenikamu, kunnioittaa ja kannustaa. Pienelläkin eleellä voi olla iso merkitys. Ensimmäinen askel on kuitenkin tehtävä itse, hyppy siihen, että kokeilet juuri sitä jännää liikettä tai tupsahdat uuden lajin tunnille. Anna mennä, uskalletaan yhdessä!

– Tiikku

21 10, 2018

Kehtaamisesta ja kelpaamisesta

2018-10-21T20:32:45+03:00lokakuu 21st, 2018|

”Enhän minä nyt kehtaa sinne tulla.” Suurin piirtein tällä tavoin alkoi äskettäin yksi koskettava keskustelu Fiiliksellä. Fiilikselle melko vastikään tullut kanssaliikkuja oli nähnyt lukujärjestyksestä monenlaisia itseään kiinnostavia tunteja ja mietti, rohkenisiko tulla esimerkiksi tanssitunnille. Vastasin hänelle, että ilman muuta hän kehtaa tulla tanssitunnille siinä missä kuka tahansa muukin.

Jäin keskustelumme jälkeen miettimään, miten usein ihmiset miettivät kehtaamistaan – oikeastaan kelpaamistaan – vaikkapa juuri liikkumiseen liittyvissä asioissa. Taustalla voi olla monenlaisia syitä, mutta itse toivoisin ihan jokaisen kehtaavan tulla mille tahansa tunnille. Liikkuessaan ja etenkään Fiiliksellä liikkuessaan ei tarvitse olla tietyn ikäinen tai kokoinen, viimeisimpiin urheilumuodin mukaisiin trikoisiin pukeutunut, ruskettunut, sykemittarilla varustautunut, kokenut tai mitään muutakaan erityistä. Kaikki kehtaavat ja kaikki kelpaavat juuri sellaisina kuin ovat. Tarvitaan vain halua tutustua erilaisiin liikkumisen tapoihin ja uskallusta lähteä mukaan.

Luulen, että aika moni voi tunnistaa itsensä jonkinlaisista kehtaamis- ja kelpaamispohdinnoista. Kuitenkin jokainen on joskus ollut aloittelija ja tehnyt jotakin ensimmäistä kertaa. Juuri silloin tarvitaan kanssatoimijoilta kunnioitusta ja kannustusta. Siispä: sinä kehtaa ja sinä kelpaat. Me kehtaamme ja me kelpaamme.

– Jutta Helenius